Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suhdannetilanne pysyi ennallaan

Tietoaloilla uskotaan myyntiin

3.10.2006 16:34 Tietojenkäsittelypalveluiden luottamusindikaattori pysyi edelleen korkealla tasolla syyskuussa. Indikaattori laski hieman elokuusta, koska myynti ei kehittynyt yhtä vahvasti kuin edelliskuussa. Myyntiodotukset ja suhdannetilanne pysyivät elokuun tason tuntumassa.

- Alan näkymät ovat edelleen hyvät. Myyntiodotukset ovat vahvat, ja yli kolmannes vastanneista suunnittelee kasvattavansa henkilöstömääräänsä, toteaa Tietoalojen liiton toimitusjohtaja Tarja Virmala tiedotteessa.

Lähes 65 prosenttia vastanneista yrityksistä ilmoittaa myyntinsä kasvaneen viime kuukausina, kymmenen prosenttia kertoo sen vähentyneen. Yksikään vastanneista ei kuitenkaan usko myyntinsä supistuvan seuraavina kuukausina, ja lähes 70 prosenttia odottaa kasvua. Myyntihintojen odotetaan pysyvän ennallaan tai heikkenevän hieman.

Henkilöstön kehitys on ollut vahvaa syyskuussa. Toteutunut henkilöstön saldoluku nousi viidellä yksiköllä elokuusta ja myös henkilökuntaodotuksissa on havaittavissa pientä kasvua. Vastanneista 99 prosenttia uskoo henkilöstönsä määrän kasvavan tai pysyvän ennallaan lähikuukausina.

Suhdannekehitys näyttää hieman rauhoittuneen. Syyskuussa kahdeksan prosenttia vastanneista kuvasi viime kuukausien suhdannekehitystä positiiviseksi, kun vielä elokuussa luku oli 44 ja heinäkuussa 24. Suhdannetilanne on vahva ja vastaajat uskovat sen pysyvän ennallaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwishin Tarjan korvikkeen julkistus kyykytti videopalvelimia

28.05.2007 Bändeille suunnattua videoblogipalvelua pyörittävän Fanpluggedin mukaan Nightwishin viime viikkoinen uuden laulajan julkistaminen kyykytti palvelun videopalvelimia.

.