Lions Club auttaa digiboksien asennuksessa

Kuva: Sari Poijärvi / Lehtikuva
22.1.2007 13:48 Lions-järjestö ponnistaa alkuvuonna maanlaajuisella hankkeella, jonka tavoitteena on saattaa erityisesti vanhemman väestön kodit digiaikaan. Kyseessä on liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä hanke, jossa kumppaneita ovat myös elektroniikka-alan kauppiaat.
Lions-järjestö osallistuu hankkeeseen tarjoamalla digiboksien asennusta ja käyttöönoton tukea liikenne- ja viestintäministeriön määrittelemien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti.
Vastineeksi kauppiaiden tuesta Lions-järjestö tarjoaa kauppiaille tilaisuuden markkinointiin ja omien palveluidensa esittelyyn.
Kauppiaat voivat neuvotella laajemmastakin yhteistyöstä kuten laitteiden lainaamisesta, asennuskouluttajien tarjoamisesta, tilojen ja tarjoilun kustannuksiin osallistumisesta ja niin edelleen.
Kotekissa (Kodinkone-alan tiedotusfoorumi) on sovittu, että esimerkiksi Expert-liikkeet voivat halutessaan antaa omilla paikkakunnillaan Lions-veljille peruskoulutusta digiboksien asentamiseen.
Tavoitteena parituhatta asentajaa
Hankkeessa Lions-järjestön piiristä haetaan vapaaehtoisia asentajia. Heillä toivotaan olevan riittävät tekniset perusvalmiudet asennustaitojen omaksumiseksi. Edelleen edellytyksenä on mahdollisuus järjestää kuljetus asennuspaikkoihin.
Lisäksi asentajilla pitää olla kännykkä ja sähköposti sekä mahdollisuus käyttää aikaa asennustöihin myös arkipäivisin.
Lions-järjestön tavoitteena on houkutella palveluun mukaan noin 1 800 - 2 000 asentajaa.
Asennuskoulutusta järjestetään noin 34 paikkakunnalla. Osallistujia tilaisuuksissa arvioidaan olevan noin 40-80 henkilöä tapahtumaa kohti. Koulutukseen osallistuminen on pakollista kaikille projektiin osallistuville asentajille.
Koulutukset alkavat tammi-helmikuussa ja asennustyöt helmi-huhtikuussa.
Tuoreimpien arvioiden mukaan noin puolella kotitalouksista on digi-tv -valmiudet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Area pilotoi uutta Officea Finnairille
09.02.2007 Microsoftin uudistaessa Office-tuoteperhettään Finnair lähti keväällä 2006 mukaan Microsoftin RDP (rapid development program) -beta-ohjelmaan selvittääkseen 2007 Office systemin konsernille tarjoamia hyötyjä. Pilottivaihe loppui lokakuussa.
Kolme vuotta sitten
Juventuksen Del Piero syyttää Facebookia
09.02.2009 Juventuksen tähtipelaaja Alessandro Del Piero aikoo nostaa syytteen Facebookia vastaan. Del Piero haluaa poistaa väärennetyn profiilin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- "Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään 20:05
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












