Virtualisointi on päivän sana palvelimissa
24.5.2007 15:40 Emea-alueen palvelinmarkkina jatkoi kelpo kasvuaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, tutkimusyhtiö IDC raportoi. Liikevaihto nousi yksitoista prosenttia yli 3,1 miljardiin euroon ja toimitukset kahdeksan prosenttia 600 000 kappaleeseen.
Palvelinmyyntiä ajoivat edelleen konsolidointipyrkimykset, pk-kauppa, korttipalvelimet ja suuret infrastruktuurihankkeet. Tavallista rikkaammin konfiguroitujen palvelimien menekki nosti kaikkien palvelinten keskimääräistä myyntiarvoa tälläkin neljänneksellä.
IDC:n mukaan jatkossa neliytimisyys puskee laajemmin palvelinkauppaan, mikä vaikuttaa osaltaan hintoihin ja toimitusmääriin. Palvelinten virtualisointiteknologia on puolestaan nopeasti juurtumassa länsieurooppalaisiin yrityksiin ja on siten yksi merkittävimmistä lähiajan vaikuttajista markkinoiden kasvuun.
Korttipalvelinten myynti kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta 49 prosenttia.
Käyttöjärjestelmissä Linux rynnisti 42 prosentin kasvuun ja parhaimpaan suoritukseensa Länsi-Euroopassa koskaan. Windows-myynti lisääntyi kolmetoista prosenttia Longhorn-käyttöjärjestelmää odotellessa. Unix-kauppa pysyi ennallaan.
x86-palvelimia myytiin noin 1,5 miljardilla eurolla, mikä vastaa jo lähes ei-x86-palvelinmyyntiä.
Suoritinvalmistaja AMD:llä on ollut omat vaikeutensa viime aikoina, mutta sen Opteron-siruun pohjaavia palvelimia myytiin noin 220 miljoonan euron arvosta, mikä tarkoittaa 60 prosentin kasvua Emeassa tammi-maaliskuussa.
HP oli johtava toimittaja ja kasvoi viisitoista prosenttia muun muassa Integrity ja ProLiant-palvelintensa varsin vahvalla myynnillä. Markkinaosuus kasvoi prosenttiyksiköllä 34 prosenttiin. IBM kasvoi kolmetoista prosenttia ja pysyi 31 prosentissa. Kolmantena oleva Sun kasvoi myös kolmetoista prosenttia ja piti osuutensa yhdessätoista prosentissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:16 Halpa-Lumian muisti ei riitä Angry Birdsiin
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän
28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Kilpailuvirasto: Bensa maksaa juuri oikean verran 14:04
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- » Taloussanomat.fi












